Lähes viikon mittaisen ompelutauon jälkeen
päätin tehdä pojille housuja, niitä varten olin
tilannut Nosh:lta veloureita :)
Tässä ensimmäinen kolmen suora..
isommalle pojalle housuja etutaskuilla.
Muutamat sovituskuvat...
Nämä housut on tehty muokatuilla "Saimi" kaavoilla,
taskut omat.
Ja pienemmälle kahdet housut takataskuilla
Nämä housut on city mouse kaavalla, taskut on omat.
Tein myös isommalle yhden paidan josta idea muhi päässäni
viikon verran (sitä varten piti tilata lisää kangasta)
Raglan saumaan tein koristeompeleen joka jatkuu samassa linjassa
kaulukseen. Paidan pohjana käytin little lamb kaavaa muuten mutta
kaulus on ihan omasta päästä.
Ajattelin ettei poika edes välttämättä tykkää siitä tuon
kauluksen takia, mutta toisin kävi, sovitin sitä hänelle
ennen kuin otin kuvan eikä hän suostunut sitä enää
ottamaan pois joten tulos oli se että illalla
kaivoin paidan pyykkikorista
jotta saan siitä kuvan (en sitten malttanut odottaa
että olisin sen ensin edes pessyt) ja siinä
on "vähän" vesimelonia.
Paidassa siis korkea kaulus
Huh tulipas pitkä pätkä... no jos vielä yksi kuva ;)
Viikonlopun saldo, viidet housut ja yksi paita
Kankaat:
-Housuissa velourit: kirkas vihreä, toffee sekä denim sininen-
-Paita: raita rib sahrami-
-Resorit: tumma savi ja rib sahrami-
-ja kaikki ostettu NOSH:lta-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti