sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Pieni lohikäärme


Pitkästä aikaa tuli veivattua, tällä kertaa aiheena oli
Savaway Face the future!

Mukaan ilmottauduttiin kertomalla kenelle ompelee,
tytölle/pojalle jne..

vastauksena sain tälläisen kuvan 
(kuvan piirtänyt Leena Renko)






Ensimmäinen reaktio oli Apua, mihin taas pääni tungin?!
Kyllä niitä ideoita sieltä alkoi löytymään, liiankin kanssa.

Lopulta päädyin huppariin jossa hupussa harja.






Seuraavana aamuna join aamukahvia ja surffasin kun poikani
tuli paikalle ja näki hupparin läppäriltä. Hän ei ollut vielä ehtinyt nähdä sitä livenä.
 
Hän sanoi hieno, tahdon tollasen! Johon hänen ilokseen sain
vastata: no kuule rakas poikani se on sinun huppari.

Kävin hakemassa sen hänelle ja voi sitä riemua :)







Tämä pieni lohikäärme ei suostunut edes kuvien ajaksi
 luopumaan pipostaan :D

Lohikäärmeellä on myös "räpylät"! (äidin hanskat)






Kaavana ob:n 4/13 beagle boy , jonka olen pienentänyt
kokoon 92. Ja tähän tehtävään muokkasin hupun.





Kankaat ostettu:

-Lohikäärmeen vihreä velour: Metsola-
-Kirkas oranssi velour: saatu kaverilta-
-Kirkas oranssi resori ja oranssi-valkoinen
raitatrikoo (hupun vuori): Majapuu-


P.s pipon traktoritrikoo: royal-tuote




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti